Synttärisankari.

Aika menee käsittämättömän nopeasti, ja sen perässä ei meinaa aina edes pysyä. Muistan vielä kauhean elävästi, kun tulin koulusta kotiin ja isäni mainitsi että "Olohuoneessa on nyt Ville sen uuden pentunsa kanssa, että mene kattomaan haluatko pitää sen...", olohuoneeseen mentäessä en nähnyt muita kuin Villen joka hymyili ja samalla hetkellä pieni kääpiöpinseri pentu ryntäsi tuolin alta jalkojeni juureen nuuhkimaan ja hyppimään innoissaan minua vasten. Se oli yllättävän pienikokoinen kaveri. Ja kun menin sohvalle istumaan niin pentuhan seurasi perässä ja tuli syliini nukkumaan. Joten, eipä siinä kauaa tarvinut miettiä että pidänkö minä tuon pienen pennun. 

Bondi ja Bondin lempilelu, Nalle, joka toimii myös unileluna ja tyynynäkin.

Siitä hetkestä kaksi viikkoa eteenpäin, niin tuo pentu tuli meille pysyvästi perheenjäseneksi, ja edelleen se oli yhtä innostunut minut nähdessään. Sehän tuli siis meille kasvattajalta (jotka olivat siis Ville ja Sari) sijoitukseen ja sovittiin että kun pentu täyttää 5 vuotta niin sitten se on kokonaan minun oma. Pentu sai nimekseen Bondi, koska kirjoilla se oli Da Da Do's My Name Is Bond, joten Bondi-nimi kuulosti varsin luontevalta.

Silloin omistin parvisängyn ja tykkäsin nukkuakin siellä katon rajassa, mutta Bondi ei tykännyt että nukuin siellä, koska se halusi nukkua vieressäni. Nukuimme sitten Bondin kanssa patjalla lattialla, Bondi tykkäsi nukkua kainalossa ja hyvin mahduttiin samalle patjalle.

Tänään Bondi täytti 9 vuotta. Enää se ei ole niin pentukokoa ja ikänsä puolestakin se alkaa olla jo vanha. Vaan henkisesti tuo taitaa olla vielä nuori ja kuntonsa puolesta vetreä, itse en edes uskoisi että 9 vuotta tuli juuri tuolle kaverille täyteen. Ja edelleen tuo nukkuu öisin vieressä, nykyään vain peiton alla ja jalkopäädyssä. Ja vaikka tuo on edelleen pienikokoinen koira, niin sängyssä kun se nukkuu vieressä, niin toisinaan se osaa sen sängyn valtauksen taitavasti. Ei mene aikaakaan kun huomaan nukkuvani sängynreunalla ja Bondi on poikittain leveästi ominut itselleen melkein koko sängyn. Yritimme jossain vaiheessa käydä näyttelyissäkin, mutta se ei ollut minun juttu eikä juuri Bondinkaan. Huomasin ettei Bondi siitä juuri nauttinut, niinpä 5 ikävuoden jälkeen ei enää näyttelyissä käyty. 

Ollaan enemmän panostettu tuohon lenkkeilypuoleen. Kesäisin menee helposti useamman kerran päivässä tunnin lenkit, Bondi tykkää ulkoilla kuin myös minäkin. Talvisin lenkit tuppaa olemaan lyhyempiä kun Bondin tassut tuntuvat paleltuvan melko herkästi ja sitten herra onkin ketarat taivasta kohden.

Mutta näin 9 vuoden jälkeenkin Bondi tuntuu edelleen olevan se sama pentu joka yhdeksän vuotta sitten tuli ystäväkseni, se on vain hieman aikuistunut. Taitaa poika olla juuri parhaassa iässä.